Yksi kirkas mielikuva. Kävelen viideltä aamulla kotiin, jalassa uudet kengät, äiti ja pikkusisko nukkuvat viereisessä huoneessa. Ympärillä leijuu tukahdetun eilisen tuoksu, homesieniä ja pullataikinaa.
Käyn suihkussa kolmesti, tunnen itseni likaiseksi - viattomuuden aika on ohi - ja tällä kertaa minä en pannut vastaan.
Ja joka paikassa soi Feel good inc.

Jätän jälkeeni pari virstanpylvästä elämästäni, silti en vieläkään ole unohtanut, miten leikkipuiston nurmikko jäädytti pakkaslukemia paljaisiin jalkapohjiin, muistan kuvajaiseni peilistä ja miten selkäni kaartui kauniisti notkolle. Muistan hänen kätensä kaulallani, se hyväilee, raapii ja kuristaa.
Rastat tuoksuvat tervalle ja niihin voisi sitoa rusetteja.

Muutaman viikon päästä on vappu ja tapaan erään toisen. Menneisyys katoaa.
Rastatukka soittaa vielä yhden kerran, hiljaisuuteni riittää vastaukseksi: ei meitä koskaan, ei edes pimeisiin huoneisiin, natiseviin sänkyihin.